Screamin´ Minds Official Teaser

Uuden vuoden kunniaksi julkaisemme orkesterin virallisen teaserin.

Screamin' Minds Salissa 15.12.2012

Ravintola Salissa vietettiin kantisten pikkujoulua 15.12.2012. Keikkamesta on tuttu ja siellä on esiinnytty aikaisemminkin muutamaan otteeseen. Kyseessä on suhteellisen leppoisa lähiöpaikka Vantaan Pähkinärinteessä. Pähkiksessä on paljon janoisia, niin kuin kaikissa Suomen lähiöissä. Ravintoloille riittää siis kantokykyä ja vanhan ostarin liepeillä majaileekin useampia lähiöjuottoloita, joista mielestäni Sali on kotoisin paikka. Pahimmat lähiöjuopot puuttuvat ja on paljon nuortakin porukkaa. Saliin tullaan myös seuraamaan urheilua ja pelaamaan biljardia. Paikka on melko pieni ja vetää parhaimmillaan varmaankin reilu sata henkeä. Pöytätilaa ei ole niin monelle, mutta paikassa on kätevästi hyödynnetty tilaa pienten, pyöreiden baaripöytien muodossa. Sali on melko pieni, periaatteessa yksi, osi huone, jossa kaikki toiminta tapahtuu.

Bändille oli varattu tuttu nurkkaus esiintymiseen. Nurkkaus on poikkeuksellisen hyvä bänditarkoitukseen näin pienen paikan ollessa kyseessä. Näissä paikoissa on harvoin varsinaista esintymislavaa ja useimmiten tila raivataan siirtämällä pöytiä pois. Toisinaan se voi tarkoittaa muutaman neliön spottia ihan missä vaan nurkassa. Meidän orkesteri ei mahdu pienimpään tilaan, sillä meillä on kuitenkin viisi henkeä ja rummut sekä kosketinsoittimet vievät melko paljon tilaa. Saliin olemme aina mahtuneet hyvin ja niin tälläkin kertaa. Soittonurkkausta ympäröi pehmeät sohvat, joten se vaikuttaa akustiikkaan positiivisesti.

Iltapäivällä tehtiin joskus neljän pintaan soundtsekit. Lätkämatsi pyöri seinällä ja porukka seurasi sitä ahkerasti, joten pieni häiriö piti ajoittaa erätauolle. Otettiin muutama biisi ja vähän säädeltiin namikoita. Äänitaso oli säädetty liiankin alas. Henkilökohtaisesti en kuullut hyvin mitään soitinta. Päätettiin noutaa illan keikkaa varten oma monitori rummuille varmuuden vuoksi.

Olo oli vähän flunssainen, joten päätin ryömiä kotiin Espooseen nukkumaan muutamaksi tunniksi. Nukkumisen aikana keikkajännitys ehti hiipiä pintaan parahiksi. Jouduin ottamaan estolääkettä parin punaviinilasillisen muodossa. Sain Antilta kyydin takaisin keikkapaikalle. Kello taisi vedellä suurin piirtein iltayhdeksää. Oli meininki aloittaa suurin piirtein puoli kymmenen aikaan, eikä aloitus paljon siitä venynytkään. Kaikki oli valmista vatsassa kihelmöiviä perhosia myöten.

Aloitettiin rollareiden Miss You-biisillä perinteisesti. Se on hyvä, keskitempoinen ja helppo biisi, jossa voidaan vielä säätää tasoja ja hakea fiilistä. Ilokseni totesin monitorin olevan enemmän kuin paikallaan. Pystyin helposti säätelemään siitä muiden soittimien volyymiä ja se kuului vain itselleni. Sillä, miten kuulee muut soittimet, on radikaali vaikutus fiilikseen ja sillähän sitä pelataan kuitenkin.

Vedeltiin ensimmäinen setti melko hyvän fiiliksen vallitessa. Jonkin verran tuli ohjeistusta muutamalta vanhemmalta rokkipoliisilta, mutta se kuuluu asiaan. Ne pitää ottaa huumorilla. Yleisöä oli ehkä sellainen 70-80 ja parhaimmillaan ehkä hivenen enemmänkin. Tupa ei ollut ihan täysi, mutta tunnelma oli riittävän tiivis. Saatiin kovasti aplodeja ja kannatusta illan edetessä. Tietysti omat kannustusjoukkomme auttivat asiaa mukavasti.

Ekassa setissä vedeltiin tuttuun tyyliin rutiinilla ja listalla oli mm. Rocks, Hard to Handle, Hush, Crossroads ja Runaway (Del Shannon, ei Bon JoviJ). Ekan setin jälkeen pidettiin taukoa ja valmistauduttiin toiseen settiin. Oma tuntuma oli, että yllettiin melko hyvään suoritukseen, mutta ihan pientä hapuiluakin oli havaittavissa. Viimeksi oltiin keikalla maaliskuussa ja tälläinen keikkatauko on liian pitkä. Juomat mietojen osalta oli on the house ja hyödynsimme tarjousta, mutta kuitenkin kohtuuden rajoissa. Keikkakunto pitää säilyttää ennen kaikkea.

Tokassa setissä päästiin jo vähän irroittelemaankin ja yleisö lämpeni aika hyvin. Ohjelmassa oli mm. Long Train Running, Superstition, Like a rolling stone ja aina huippusuosion saavuttava Sometimes I feel like screaming. Sen voisi jo muuttaa muotoon Sometimes I feel like Screamin’ MindsJ. Viimeisiä heittoja ja encore-biisejä oli tietysti Rockin’ in the free worls ja se puree aina, vaikka onkin aika tylsä biisi soittaa.

Kaiken kaikkiaan jäi positiivinen kuva keikasta. Vähän parannettavaa, kuten aina ja itsellekin jäi muutama kotiläksy. Kämmejä ei pahemmin tullut ja pieni säätö kuuluu live-musaan. Palaute oli jälleen kerran todella positiivista ja uskon, että ihmiset viihtyivät tilaisuudessa mainiosti. Salissa keikkaillaan varmaan seuraavan kerran keväällä. Siitä olikin jo alustavasti puhetta.

Nähdään taas keikalla!

Kirjoitti

Jouni

Neuroottinen lukkojen vaihtaja iski jälleen

Tässä alkusyksystä huomasin eräänä kuulaana syyspäivänä, että avaimeni ei sovi treenikämpän lukkoon. Ovessa kiilteli uusi lukkopesä. Mitä hittoa? Mieleen nousi kauhukuvia tyhjästä treenikämpästä ja hajotetuista laitteista. Samoilla kulmilla oli nimittäin ollut virolaisten veljeskansalaisten toimesta useampia murtoja. Ensimmäinen ajatus oli, että lukko oli murrettu ja jouduttu uusimaan sen takia. Asia kuitenkin selvisi samana päivänä. Huoltoyhtiö oli vaihtunut eikä ollut löytänyt avainta kiinteistön lämmönjakohuoneeseen (sama ovi, kuin treenikämpällemme). Sinne oli pakko päästä, joten lukko vaihdettiin. Samalla tuli tieto, että ne vaihdetaan kohta uudestaan uusiin ja moderneihin turvalukkoihin. Tämä tapahtuikin viime viikolla, eikä kukaan taaskaan infonnut meitä. Kukaan ei päässyt poteroon koko viikonloppuna, joten v-käyrää nostateltiin huolella. Tämäkin selvisi eli tieto ei ollut taas kulkenut juuri mihinkään suuntaan. Tyypillistä, mutta ei siitä sen enempää. Tälläistä se on aina huoltoyhtiöiden kanssa. Nyt lukot on vaihdettu uusiin ja turvallisiin malleihin. Toivottavasti rumba on nyt ohi.

Rock on ja tulkaahan pikkujoulubileisiin lauantaina.


Jouni