Niiskutusta, köhimistä ja kokonaisvaltaista usvaa. Tämä oli
fyysinen olotilani ja aika pitkälti mielenmaisemanikin vielä perjantaina
6.9.2013. Virus oli tehnyt selvää jälkeä pitkin viikkoa eikä tauti osoittanut
leppymisen merkkejä. Kuumetta oli 38 asteen tienoilla. Se on harvinaista omalla
kohdallani. Olin viettänyt pari päivää maaten ja Netflixiä katsellen. Se rupesi
jo pikku hiljaa kyllästyttämään. Päätin suoria treenikämpälle kokeilemaan
rumputyöskentelyä. Jokohan kunto kestäisi. Ei kestänyt. Vaapuin takaisin kotiin
viittä vajaa vainajana ja tekstasin uutiset bändille. Vasta keikkapäivän aamuna
nähtäisiin, kuinka käy. Valitettavan huono ajoitus, mutta sille ei voinut
mitään.
Aamulla olo tuntui jo hivenen paremmalta. Päätin ottaa
riskin ja lähteä soittamaan lääkärin kiellosta huolimatta. Tekstasin aamulla
aikaisin uutiset muille muusikoille ja suuntasin pikku hiljaa treenikselle
laittamaan rumpuja kasaan. Matinkylän Pirtissä oli neljän henkilön
50-vuotispäivät ja bändi tulisi tarpeeseen. Olisi noloa joutua perumaan keikka
ensimmäistä kertaa bändin historiassa. Ei, siihen en suostuisi. Mennään vaikka
pienellä riskillä. Päivästä tulisi pitkä, sillä kamat ja soundcheck piti olla
valmiina jo ennen kello kolmea. Soittoajaksi oli suunniteltu n. 19-22, mutta
yleensä aikataulu venyy. Aloitus on suunniteltu melkein aina liian aikaiseen
vaiheeseen ja se venyy melkein aina jonkin verran. Niin kävi myös tällä kertaa.
Loppujen lopuksi aloitimme n. klo 20.30 ja lopetimme klo 23 aikoihin.
Matinkylän pirtti on melko tavanomainen
työväentalo-tyyppinen rakennus menneiltä vuosikymmeniltä. Puinen rakennus
yhdellä isolla salilla ja näyttämöllä. Yleensä puurakennus puusisustuksella
toimii hyvin akustisesti, vaikka ei näitä tiloja ole sen kummemmin suunniteltu.
Samalla lavalla oli kuulemma peuhannut Hurriganeskin joskus 70-luvulla. Näissä
tiloissa on mukavasti menneiden aikojen patinaa ja fiilistä. Kunto vaihtelee
ränsistyneestä priimakuntoiseen. Matinkylän pirtti on jotain siltä väliltä.
Menettelee tuollaiseen tarkoitukseen oikein hyvin.
Keikkasetti oli jaettu kahteen osaan. Yleisöä alkoi valua
lauteille ihan mukavasti jo ekan setin aikana. Bändi oli mielestäni oikein
hyvässä vedossa ekassa setissä ja se saatiin menemään hyvässä paketissa.
Yleisöä olisi saanut olla enemmänkin, mutta tanssijoita oli mukavasti. Oma
kuntoni sairastelun keskellä oli kohtuullisen hyvä ekan setin aikana ja jaksoin
painaa loppuun saakka. Tauolle mentäessä ensimmäinen erä oli voitettu, ainakin
siltä tuntui ja kaikki viihtyivät. Sukelsimme toviksi yleisön sekaan
seurustelemaan ja odottamaan toisen setin alkua.
Tauko venähti ehkä vähän liiankin pitkäksi. Siinä on se
riski, että hyvä ote kirpoaa ja tulee eräänlainen notko keikan intensiteettiin
ja pakettiin muutenkin. Itse aloin olemaan jo melko väsynyt. Viikon kestänyt
puolikuntoisuus oli tehnyt tehtävänsä. Olotilani ei ollut paras mahdollinen
toisen puoliskon alussa ja muutama vähän ”luovempikin” hetki koettiin, kun
paahdettiin menemään. En muista missä biisissä nämä pienet omituisuudet
esiintyivät, mutta niitä tuskin huomasi kukaan muu kuin soittajat. Setin
loppupuolella oltiin taas hyvässä synkassa ja homma alkoi kiihtyä hyvään
vauhtiin. Yleisö oli osin jo melko tukevassa juhlakunnossa, mutta meininkiä
riitti ihan viime tahdeille saakka. Kansa oli tyytyväistä ja taas kerran
jouduttiin toteamaan, että nyt on pakko lopettaa, aika loppuu.
Puolikuntoisuudestani huolimatta saatiin hoidettua homma kasaan hyvällä
pieteetillä. Bändimme oli taas yhtä keikkakokemusta rikkaampi.
Kirjoitti Jouni
Kirjoitti Jouni
