Kuvamateriaalia Salin keikalta 7.5.2016

Ollaanko me old school?

Kun olin murrosikäinen nuorukainen, tykkäsin eniten kuunnella 50-60 –luvun musiikkia. Suomen rockabilly-innostus oli silloin loppuvaiheissaan, mutta sain siitäkin kiinni jonkin verran ja mm. Matchbox tuli tutuksi. Jonkinlaista hiustyyliäkin kokeiltiin, mutta ei kovin tosissaan kuitenkaan. Kaverin läskäreitä lainasin kerran, mutta niillä kävellessä rupesi naurattamaan niin paljon, että se jäi siihen.

Siitä muutama vuosi eteenpäin kiinnostuin 70-luvun musiikista ja erityisesti ”hippihevistä” (oma termini) tyyliin UFO, Uriah Heep ja Lez Zeppelin. Silloin oltin kultaisella 80-luvulla; Bogart companyn, Modern Talkingin, Whamin ja monen muun siirappisen artistin tähdittämä vuosikymmen. Heavystäkin oli tullut osittain sukkahousuheviä ja glamrokkarit hyppelivät spandex-trikoissa lavalla, kuten vaikka Mötley Crue. Myös Hanoi Rocks oli kova sana. Silloin ei ollut muodikasta kuunnella esim. Uriah Heepiä, Lez Zeppeliniä tai vaikkapa Deep Purplea, vaikka oli sillä bändillä silloinkin oma kannattajakuntansa.

Screamin’ Minds on aina pohjannut musiikillisen linjansa 60-90 –luvun materiaaliin. Voikin hyvällä syyllä kysyä: Olenko totaalisen ”Old School”. Kyllä taidan olla ja niin on enemmän tai vähemmän Screamin’ Mindskin. Meillä on kyllä uudempaakin materiaalia, mutta vähemmän. Koitamme ujuttaa sekaan muutamia uudempiakin biisejä kokonaisuutta vaarantamatta. Puun runko on kuitenkin kiinni juuristaan vanhassa rock-genressä ja niin se taitaa pysyäkin. Juuret ovat sen verran vahvat.

Uskon, että materiaalimme on myös melko ajatonta, koska sen tahdissa viihtyvät niin monenikäiset ihmiset.  Rock on rajaton riemu ikävuosista riippumatta ja alkoholilla saa lisää hauskaa, jos kunto loppuu muuten...

Uskomme vanhan liiton musiikkiin ja jos se nyt sitten on old school, niin so be it. Olemme sitä ylpeydellä ja mielellämme.

Terveisin

Jouni

Screamin Mindsin perinteinen kevätkeikka ravintola Salissa 7.5.2016

Perinteinen Salin kevätkeikka oli tällä kertaa äitienpäivää edeltävänä lauantaina. Ei ehkä ihan paras päivä bilekansan kannalta jos nimittäin meinaa olla jossain kuosissa seuraavana päivänä ja ruusu hampaissa äitienpäivää toivottamassa. Tässä oli nyt vielä lisämausteena se, että oli pitkät vapaat takana. Moni oli ottanut helatorstain jälkeisen perjantain vapaaksi, joten jos oikein menojalka vipatti, niin oli mahdollisuuksia pelittää ke, to, pe ja vielä la. Sunnuntainahan sellainen olisi mennyt maksuun joka tapauksessa.

Iltapäivällä roudattiiin kamat paikalla, kuten ennenkin ja testattiin, että kaikki toimii. Soolokitaristimme Nyki oli juuri tullut Las Vegasista ja oli vielä pahasti jetlagin kourissa, joten hänet oli vapautettu roudaustehtävistä. Päätettiin jättää soundcheck myös illemmalle.

Raahauduimme paikan päälle hyvissä ajoin ysin jälkeen. Meno oli vaisua ja porukkaa oli paljon vähemmän kuin yleensä. Pidimme seuraa kavereillemme ja nautimme hillitysti baarin antimia. Pientä jännitystä oli toki ilmassa, kuten kuuluukin. Tehtiin vielä muutama säätö biisilistaan ja odottelimme go-live –käskyä, joka oli tulossa n. 22:30.

Muutama vakiofani ja pienehkö määrä yleisöä oli jo asetelmissa, kun aloitimme Rocks-biisillä. Laulu vähän särki alkuun ja muutama säätö oli pakko tehdä, mutta muuten saatiin aika hyvä potku jo ensimmäisillä biiseillä. Kaiken kaikkiaan vedimme illan mittaan kolme settiä ja encoret päälle. Muutama vaihto tehtiin lennosta ja pari biisiä jätettiin pois. Keskimmäinen setti oli enemmän funk-tyyppinen tarkoituksella. Toimi melko hyvin mielestäni.

Olimme ottaneet kokeellisesti mukaan myös Funky Town –biisin, vaikka se ei oikein kulkenut treenissä riittävän hyvin. Ei olisi ehkä pitänyt, koska ei se kyllä kulkenut keikallakaan toivotusti. Se jää nyt vielä treenaukseen. Kaiken kaikkiaan olimme kuitenkin tyytyväisi keikkaan ja intensiteetti säilyi hyvin loppuun saakka. Meno ei ollut yhtä railakasta, kuin yleensä, mutta kyllä siellä kannustusta ja huutoakin riittä. Salissa on aina kiva soittaa ja meininki on tutun turvallista.

Make Wolskinistä kävi kuittaamassa melko tuiskeessa Crosroadsin laulu-osuuden ja kyllähän se taas lähti entiseen malliin. Taisi siellä tulla vetoapua muutamassa muussakin biisissä.

Yhteenvetona sanoisin, että soitannollisesti hyvä keikka ja muutamassa biisissä tosi kovakin meininki, mutta yleisöä olisi saanut olla enemmän.

Syksyllä taas nähdään samoissa merkeissä, jos vanha sapluuna pitää paikkansa.

Jouni ja Screamin’ Minds