Syksyn aikana on päivitetty PA-laitteistoa. Uusi mikseri vaikutti yllättävän paljon bändin yleissoundiin. Oli kannattava hankinta kaikin puolin. Lisäksi olemme hankkineet lisää instrumenttimikkejä kitaroiden ja rumpujen mikitystä varten. Rumpujen mikitys on oma lajinsa ja sitä pitäisi vähän harjoitella. Nyt on ollut mikitettynä ainoastaan basari. Virveli ja tomit pitäisi saada mikitettyä myöskin. Lautaset kyllä kuuluvat läpi keikallakin. Meidän keikkamestat eivät ole ihan stadionluokkaa, joten ihan kaikkea ei tarvitse mikittää.
Seuraava keikka on 15.12.2012 ja paikkana on vanha kunnon Ravintola Sali Vantaan Pähkinärinteessä. Siellä on tullut heitettyä muutama keikka aikaisemminkin. Settiin on harjoiteltu muutama uusi biisi. Pientä uudistumista täytyy tehdä kaiken aikaa. Kyseessä on pikkujoulubileet, joten odotettavissa on iloista mieltä ja ankaraa bailausta. Tilaisuus on kaikille avoin, joten jonkinlainen tuttavapiiri varmaan siunaantuu paikalle kannustamaan.
Viime aikoina on päästy treenailemaan kohtuullisesti. Syksyllä on usein työesteitä, sairastumisia jne., jotka verottavat treenausta. Homma pysyy kasassa kohtuuhyvin, kun ei ole ollut liikaa taukoja. Kesätauon jälkeen on aina vähän kohmeessa, mutta siitä se taas vertyy.
Pikkujouluissa nähdään ensi kuussa
Kirjoittanut Jouni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti