torstai 20. maaliskuuta 2014

Screaming Minds nähdään seuraavan kerran Espoossa Ravintola Pappassa lauantaina 5.4.2014

Tälläinen tilaus tuli kuin tilauksesta. Laulajamme Sami asuu perheineen ihan nurkan takana ja itsekin asun lähellä, joten kyseessä on vähän niin kuin kotiseutupaikka.

Satuimme yhtenä talvisena iltana horjahtamaan tuvan puolelle ravintola Pappaan. Siellä tuli puheeksi tulevat avajaiset tänä keväänä ja SM:n linja tuntui sopivan hyvin suunnitelmiin. Omistaja on vaihtunut vastikään ja toimintaa kehitetään koko ajan. Paikka on toki ollut auki koko ajan ja toiminta pyörii täysillä. Toiset avajaisbileet ovat lauantaina 5.4.2014. Bileet alkavat klo 19:00 ja bändi aloittaa n. 20:30.

Paikka on iso ja viihtyisä. Toivottavasti näemme mahdollisimman paljon porukkaa paikan päällä!

Ai niin, osoite on Lähderannantie 15, Espoo. Sinne pääsee Helsingistä ainakin busseilla 315 ja 248A. Myös Leppävaaran asemalta pääsee kätevästi busseilla 29, 21 ja 25/25A.

Hyvät puitteet mahtaville bileille. Kaikki joukolla mukaan!

Terveisin


Jouni ja Screamin' Minds







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti